Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zoom8. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zoom8. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Zoom 8 SM-kisat Tampere

Viime viikonloppuna, perjantaista sunnuntaihin, oli Zoom8 SM-kisat.
Sää vaihteli tyynestä hivenen tuulisempaan.















sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Venemessut III

Zoom 8

 Venemessuilla oli myös Junnupurjehdusosasto.
 Zoom 8 simulaattori ja tuulikone.
Junnuja ohjeistamassa.
.. yksi täti kokeilemassa ;-)






maanantai 12. syyskuuta 2011

Zoom 8 Kantvik - koti

Zoom 8 kisa ohi. Autoilua tälle päivälle yli 400 km. 
Meri ihailut jäivät lyhyeksi matkan jatkuessa saman tien.
Todella kaunis ja lämmin päivä.




Kotiseuran rannassa. 
Järvi tuntuu hiljentyneen ja uinahtaneen. Jonkin verran veneliikennettä näkyi.
 Isojen poikien iloinen purjehduskisaviikonloppukin takana. 





Pieniä syksyisiä tunnelmia satamassa.
Luonnon sinisessä sävyssä on kuin valkoista maalia sekaan kaadettuna.





sunnuntai 7. elokuuta 2011

Zoom MM-kisat Hanko

Hangossa. 
Zoom-purjehtijoiden MM-kisat. 
Sää suosi viimeistä päivää lukuunottamatta. 
Kisat antoivat varmasti jokaiselle osallistujalle hienoja elämyksiä. Junnut tutustuivat kansainvälisessä ilmapiirissä toisiinsa. Kulttuurillisista eroista oli keskustelua ja klassikkona tietysti suomalaisten voimasanojen opetus - voisikohan niistä tehdä vientituotteen..? 
 Kielitaitoa tarvittiin ja toivottavasti nuorten innostus kieltenopiskeluun kasvoi. 
Hieno päätös kesälomalle!


Kisaa edelsi valmennusleiri. 
Kisat alkoivat juhlallisesti kulkueella Hangon kasinolle. 
Juhlapuheita ja ruokailu.






Kisaohjeiden silmäily ennen lähtöä

 

Kisassa mukana sponsoreita. Hienoa että junioriurheilua tuetaan.


Itse kilpailu oli kauempana merelle.

Matkalla radalle

 Huoltoveneitä ja valmentajia.




Hangon uimakopit toivat mieleen muumitarinat.
Hanko on varsin viehättävä kesäkaupunki.