tiistai 23. elokuuta 2011

Tammerkoski virtaa jälleen

Viimetipassa klo 7.00 Tammerkosken luona.
Koski avattiin tänään ja vesi virtaa jälleen.
Koskenrannassa oli kunnostustöitä, joidenka vuoksi koski oli kuivilla viikon ajan.






 Ihmisiä oli kokoontunut kosken rantaan ja silloille odottamaan.




 Puolen tunnin kuluttua, mitään ei ollut tapahtunut. Kahvia ja munkkia
Riitan kala-kahvilasta, tuoretta ja hyvää.


 Tunnin kuluttua kuulimme puhelimeen annettavan käskyn avata padot!


 Mitään näkyvää ei hetkeen aikaan tapahtunut. 
Ensiksi täyttyivät sivualtaat, joista vesi alkaisi virrata koskeen.



 Pieni vesipuro kasvoi suuremmaksi ja suuremmaksi.


 Lokit löysivät jo veden tuomana saalista.





 Veden virtaus voimistui




  Kasvit kosken pohjassa tarvitsivatkin jo vettä.



 Vesi lähestyy voimalaa.










 Kala, paiskautunut ilmeisesti kivikkoon.


Kaikki ennallaan. Kaupunki on saanut koskensa takaisin.








Ei kommentteja: