perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kesä upeimmillaan.

Niin kaunista. Helleaalto jatkuu. Lämpötila +30C. Maakrapuna kesäpuuhissa. Torilta kesäkukkia ja suomalaisia uusia perunoita. Mattopesu-urakka aloitettu. Kissa makoilee ja näyttää nauttivan. Mutta kissallekin suora auringonvalo on vaihtunut varjoisampaan vaihtoehtoon.

Kunpa kuviin pystyisi liittämään ulkona kukkivien kukkien tuoksun, lintujen alkukesän öisen laulun, tuoreiden lehtien kahinan puiden huojuessa tuulessa, helteenpehmeän tuulen ja tämän ihanan luonnon elämänvoiman vihreyden, jonka auringonvalo saa hehkumaan ja tanssimaan. Valo muuttaa maisemaa liikkuessaan päivänkaaren aikana. Kaiken kauneuden ja ihanuuden ympäröimänä on helppoa olla läsnä hetkessä. Lapsenomaisesti ihmetellen. Pohjoisen maan ihmeellinen kesä!

Uudet perunat, voi, savusiika

Uimarannan kaunis puuvene

Taivas ja maa puun varjosta

Aitoa tuoksua

Kesätorin kukat

Kukkapenkin kasvaja

Luonnon tuomaa kauneutta pihassa

Sukellan vihreyteen

Rentoa tuijotusta


Manikyyri, kiitos ;-)

Tähän se jäikin...


Torikukat ehtivät jo lerpahtaa päivän aikana ennenkuin pääsivät ruukkuihin.

Ihailen matonpesupaikan ikä-ihmisiä, jotka pariskuntina pesevät mattoja yhdessä. Jotain haikeaa ja arjen realistista kauneutta siinä tapahtumassa on. Elämänkaaressa mukana kulkenut, kesään liittyvä työ. Miten erilaisia asioita yksilöillä matonpesuun on liittynyt eri vuosikymmeninä ja ikäkausina. Matoillakin oli ennen enemmän tarinaa itse tehtyinä kuin nykyään. Harmi, että kaikkea ei voi kuvata, vaikka kamera melkein aina mukana kulkeekin.


Ei kommentteja: