maanantai 3. maaliskuuta 2014

Jäällä nähtyjä hetkiä.

 Kameran kanssa pysähtyy katselemaan näkemäänsä tarkemmin. 
Aika pysähtyy.
Hymyilyttää.

Ajatukset siirtyvät hetkeen ja sen kauneuteen. 
Unohdetaan maailmanpolitiikan uhat ja talouden kriisit. 
Ollaan tässä ja todetaan että maailma kulkee radallaan.


Muistojen kuvaaminen.




 Purjein kaffille kaverin kanssa.


 Menopelit iän mukaan.


 Isäntä/emäntä kahviteltalla...
Uskolliset ystävät


Joskus on ihanaa olla vain.


Innovaatiot


Vauhtia! Hankitaan purjeet tähän pulkkaan :-).


Jää kantaa vielä. Uhkarohkea ei kannata kuitenkaan olla.

 


Eteenpäin mennään vaikka välillä kaadutaankin.


Omat ympyrät ja turvaverkot.

Pitäkää huolta itsestänne ja nautitaan kevään etenemisestä.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kuvaus jäällä. Jääpurjehdus "Mersu"

Näsijärven jäällä (1.3.2014). 

Taustaa:

Ilma +3. Tuulta leppoisasti. 
Kohteena kuvata jääpurjehtijoita, joita olin ihaillut kaukaa zoomaillen. Pyysimme vinkkiä, milloin he olisivat jäällä. 
(Pääsimme tunnin varoitusajalla matkaan...ihme!)

Innolla kuvaamaan - muuten en olisi jäälle uskaltautunutkaan.
Alkuvilkaisu järvelle sai epäröimään, mutta jää oli vielä onneksi vahvassa kunnossa. Etenimme TaPS:n rannasta kohti siilinkaria. 

Mutta jää sulaa nopsasti - olkaa varovaisia! Naskalit mukaan!


 Aivan rannassa hieman vettä jään pinnalla rantaviivalla.
Lumen määrä on jo olematon.


Luistimet olisi ollut parempi ratkaisu, koska järven jää oli sileänä pintana.
Selvisimme kävelystä kuivin jaloin. Jään pinnalla ei ollut vettä.

Tyyli: pingviinikävely. Lopputulos: reidet jumissa!!! Harkitsin hetken etenemistä "hylkeenä", sen verran oli liukasta alkutaipaleella.

Muinaisluistimet ajalta "kivi ja miekka" eivät ehkä olisi auttaneet asiaa.  Osaisikohan sitä luistella retkiluistimilla... Kengillä edettiin nyt kuitenkin.



 Siilinkarilla kahvilla joukko luistelijoita.


Jääpurjehtijat bongattu!


 Pingviinityylillä edeten lopulta määränpäässä. Jääpurjeita kävi ihailemassa moni muukin.



 Tässä uutta innovaatiota. "Mersu".
Tapsilaisilla on ollut aikaisemminkin projekteja, Angry dog. Venelehdessä ja  Viime kesänä.
Muutamia kuvia tästä kauniista uudesta kiitäjästä.

 


 Ohjaamo



Joustavat jalakset.








 


  Tuulta purjeisiin uudelle prototyypille!


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Näsijärven Jääpurjehtijat, video

Tänään Näsijärven jäällä. 

Kuvien keskellä Video. Video myös Purjeen Viemää Facebook sivuilla. 
Nopeus on ollut parhaimmillaan yli 80 km/h. Tänään n. 60 km/h.
Tuuli 2-3m/s. 











Jääpurjehtijat Näsijärven jäällä

Tänään Näsijärven jäällä jääpurjehtijoita, joita olen ihaillut kaukaa.
Näsijärven pinta oli naistenlahdelta kohti siilinkaria paksussa jäässä. Jään pinnalla ei ollut vettä. 
Aivan mielettömän upea sileä jää! Jäällä olikin monia luistelijoita. 

Laitan enemmän kuvia vielä myöhemmin - en malta olla laittamatta pikaisesti jo muutamaa kuvaa nähtäville. Harmi että sää oli noin harmaa kuvauksen kannanlta.


 Tapsilainen projekti "jäämersu"