tiistai 24. huhtikuuta 2012

Juniorikurssit Tampereella

Mukavaa kesäpuuhaa lapsille Tampereen pursiseuralla kesällä 2012. 
Ilmoittautuminen käynnissä nyt.


Purjehduskursseille voi tulla vaikkei omistakkaan venettä. Seuralla on veneitä junnuille. Purjehduksen aloittaminen ei siis vaadi rahallisesti suurta panostusta. 

Oma kokemukseni on, että purjehduksen myötä lapsi saa tervettä itsetuntoa kokiessaan hallitsevansa venettä erilaisissa tuulissa ja säissä. Iloisia onnistumisen kokemuksia. Purjehdus on myös ekologinen harrastus. Terveellistä ulkoilmaa ja liikuntaa sekä myös tekniikkan ja vesilläolon sääntöjen opettelua. Purjehdus on yhtä lailla tyttöjen kuin poikienkin laji. Purjehdus on yksilölaji, mutta kuitenkin mukavaa yhdessätekemistä ja oppimista. Purjehdusharrastusta voi suunnata kilpailemiseen tai "retkipurjehdukseen."  

Parhaimmat kesäiset lapsuuden muistot liittyvät kesään veden äärellä :-)

Vinkki: Syyskuussa on Tampereella Suomenmestaruuskisat Zoom-8 luokassa.


Ei kommentteja: