sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä Tampereella

Tampere oli keskipisteenä 6.12 juhlistaessaan Tampere-talossa Suomen itsenäisyyspäivää. 
Kaupungilla oli järjestetty ohjelmaa, joista esim. toritanssit olivat aivan ihana idea!
Kaupungilla näkyneet mittavat turvatoimet toivat jännitystä ilmaan ja muistuttivat isojen juhlien läsnäolosta. Harmillista, että poliisit joutuivat tositoimiin mielenosoittajien toiminnan vuoksi. 

Kävelimme kaupungin läpi ennen kotona nautittua illallista ystävien kanssa.
On ihanaa että olemme itsenäinen kansa. Se ei ole ollut itsestään selvää. 













 Uusi tuleva hotelli, joka sai nimekseen  nimiehdotuksista Turbiini.




 Rauhallisesti kotona.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Veneellä

Viikonloppukävelyllä venettä morjenstamaan.



Saunalauttaa jos jonkinlaista.
Viimekesän villitys





Talviunilla lajitovereiden joukossa.
Inhimillistetäänkös tässä eloton materia....jooo!
<3


maanantai 4. marraskuuta 2013

Tampereen tunnelityömaa.

Rantaväylä (Paasikiven-Kekkosentie) tullaan korvaamaan tunnelilla, jonka alle tiet tulevat. Tunnelin päälle kaavaillaan kerrostaloaluetta.

Luvassa räjäytyksiä ja raivauksia monta vuotta eteenpäin. 
Haikeana muutoksista ja mahdollisista haitoista, joita tulee olemaan mm.Taps:ille pääsyn kanssa. Ensimmäinen merkki alkavasta tietyöstä oli veneen talvisäilytyspaikka, joka ei ole enää Naistenlahdella.




Radasta jäljellä vain painaumat.